Viime aikainen keskustelu poliitikkojen yms johtajien palkoista on saanu pohtimaan omaa suhdetta rahaan ja tavaraan. Mikä on tarpeeks ja mikä liikaa? Kuinka paljon sitä kaikkea oikein tarvii haalia? Tekeekö se mut onnelliseks? Tälläsii asioita oon mietiskellyt.
Oon sellanen gadgetti hörhö, joka kiinnostuu kaikista uusista teknisistä vempeleistä. Niitä pitää sitten ostella ja kokeilla ja nehän maksaa rahaa. Omaa "harrastusta" oon pitäny sillä tavalla terveellä pohjalla, että lähes aina kun ostan jotain uutta niin myyn vanhaa pois. Tällä tavalla saa suhteutettua niitä menoja edes jonkin verran.
Tuunko mä niistä onnelliseks? Joo ja en. Kyllähän ne tekee mut onnelliseks siinä missä joillekkin kokkauskurssit, instrumenttien soittamiset tai muut vastaavat. Kääntöpuoli on se, että tulisin kyllä ihan hyvin toimeen vanhoillakin ja se ei mun onnellisuutta muuttas millään tavalla.
Suhteellisuus on se sana, joka on hävinnyt keskusteluista. Siinä missä jollekkin 8000/kk ei riitä millään, niin toisille se on yli 6kk palkka. Mä en pidä siitä, että kaikkien asioiden hyvyys mitataan rahassa. Se on tylsä mittari, eikä oikeastaan kerro juurikaan muuta kuin numeroita. Se joka osaa nähdä numeroiden taakse on yleensä se, joka pystyy muuttamaan asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti